Jäsenedut
 

 

Vuoden 2010 jäsenmaksun suuruus on 35 € aikuisilta, 10 € alle 18-vuotiailta ja
perhejäsenmaksun hinta on 60 € sisältäen samassa taloudessa asuvat.

Maksamalla jäsenmaksun tuet seuramme arvokasta työtä omalta osaltasi.
Jäsenmaksu maksetaan tilille ”HP juniorit” Sampo 800025-36659179.
Jäsenmaksun maksaneet saavat omalla nimellään varustetun jäsenkortin, joten on tärkeää,
että ilmoitat maksaessasi viestissä jäsenten nimet ja osoitteen.
 

                     -   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -

Haminan Palloilijat ry / Jäsenkirje 2010

Uusi vuosi on alkanut ja se tuo uusia, iloisia tuulia muutaman vuoden jälkeen oranssipaidoille.
Miesjoukkue nousi hienon kauden päätteeksi ykkössarjaan ja lisäksi lähes samoista pelaajista
koostunut A-poikien joukkue saavutti upeasti 4. sijan. Junioripuolella saatiin kokoon taas uusia
pienten joukkueita, joten oma kasvatustyö on tuottanut tulosta ja sillä polulla pyrimme eteenpäin.

 Seuramme on mukana Pesäpalloliiton Kärkietenijät-hankkeessa, jonka kautta pyrimme parantamaan
toimintaamme jokaisella osa-alueella. Lisäksi tavoitteemme on avata toimintaamme yleisölle
toimintakäsikirjan avulla, jolloin jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tutustua suuntaviivoihimme
ja ajattelutapaamme, jotka rakennamme lopputalven ja kevään aikana yhdessä seuraväen kanssa.

Kärkietenijät-hankkeen osatavoitteina on kehittää talkootoimintaa, senioritoimintaa sekä lisätä
entisestään yhteistyötä koulujen kanssa. Talkootoiminnan kehittäminen on siksi nyt ajankohtaista,
että ykkössarjassa toivomme yleisömäärien yltävän niihin lukemiin, joissa se oli viime kauden
päätteeksi ratkaisupeleissä. Pyrimme palvelemaan katsojia entistä paremmin, joten lisää lipunmyyjiä,
kioskimyyjiä ja järjestysmiehiä tarvitsemme joukkoomme. Junioritoiminnan laajentuessa ja parantuessa
joukkueiden taustallekin kaipaamme lisää voimia, jottei vastuu painaisi liikaa yksien ja samojen harteita.
Ja monia muitakin tehtäviä seurassa on, joten jokaiselle halukkaalle löytyy kyllä mieleistään puuhaa.
Tärkeintä meille kaikille kuitenkin on rakentaa kaupungistamme mukavampi asuinympäristö ja
pesäpallo on meidän keinomme. Vallikenttä on meidän kohtaamispaikkamme.

Senioritoiminta olisi seurallemme lisä, ehkä se joukko innovatiivisia ihmisiä, joka tukisi seuran
perustoimintoja järjestämällä jotain mukavaa… kaudenpäättäjäisiä, talkoolaisten kiitosjuhlia,
yhteistä olemista. Olisiko seniorijoukkoon helpompi tulla mukaan niidenkin, jotka eivät omien
lastensa kautta ”ajaudu” mukaan? Tie on lumen peitossa, kuka tai ketkä lähtisivät auraamaan siihen uraa?

 Koulukäynnit ala-asteille, koulupesisturnaus ja pesiskoulu ovat vuosittaista toimintaamme, mutta vielä
tarvitaan lisää yhteistyötä koulujen kanssa. Liikuntatunnit uhkaavat vähentyä, samoin lasten päivittäinen
liikunta. Siihen seuratoiminnassa täytyy tarttua, houkutella uusia lapsia kavereineen mukaan liikkumaan
koulutettujen valmentajiemme valvovien silmien alla. Monipuolinen liikunta lapsesta alkaen parantaa
niin sosiaalisuutta, motoriikkaa kuin muutakin oppimista. Koulutamme valmentajiamme vuosittain,
tammikuussa taas toistakymmentä pienten valmentajaa ja pesiskouluohjaajaa sai uutta oppia pesiksestä.

 Tulevalle kaudelle pyrimme kaupungin kanssa yhteistyössä ehostamaan kotipesäämme Vallikenttää,
jotta siellä olisi jokaisella mukavampi olla. Niin pelaajilla, pienillä kuin isoilla, sekä katsojilla. Pyrimme
rakentamaan ottelutapahtumat sellaisiksi, että kentällä viihtyy koko perhe. Tavoitteena on huomioida
koko perhe, samoin kuin koko toiminnassamme. Perheen pienimpiä 3-4 -vuotiaita liikutamme
Pomppis-kerhossa, ja siitä seuraaville ikäluokille on jo omat joukkueharjoitukset. Leikistä kaikki
alkaa, ja vuosien karttuessa pesiksen osuus lisääntyy. Tulevalle kaudelle sarjoihin ja leireille lähtee
joukkueet C-, D-, E- ja F/G-tyttöihin sekä B-, E-, F- ja G-poikiin.

 

Jäsenmaksu on yksi tapa tukea seuran toimintaa. Jäsenmaksun vastineeksi tarjoamme yhden lipun
itse valitsemaasi miesten ykköspesiksen otteluun. Voit houkutella lipun avulla vaikka jonkun uuden
katsojan mukaasi Vallikentälle. Junioripelaajien kausimaksu sisältää jäsenmaksun, ja jos maksat
perhejäsenmaksun, vähennä siitä junioreidesi jäsenmaksut (a 10 euroa). Jäsenmaksu on 35 euroa
ja perhejäsenmaksu on 60 euroa sisältäen samassa taloudessa asuvat.

 

Jos kiinnostuit enemmän toiminnastamme, ota rohkeasti yhteyttä

Kärkietenijät-hankkeeseen liittyen Kirsi Forsell 040-7390204 / kirsiforsell@hotmail.com
    Juniorijoukkueet Tarja Musikka 045-3174992
    Talkootoiminta: Jari Koskela 0400-550970 – Vallikentän kunto
                            Jari Nukarinen 050-4064010 – pelien kioskimyyjät/lipunmyyjät
                            Jouni Rautamies 050-4111611 – kioskihankinnat
    Yhteistyösopimuksiin liittyen Kari Koso 040-5564282.