|
Kauden 2005 ottelutapahtumia lopusta alkuun: Myös HaPe 2 saavutti tavoitteensa - nousu suomensarjaan ! Imatran kakkonen joutui tunnustamaan HaPe kakkosen maakuntasarjassa paremmakseen ja antautumaan loppuottelussa Haminassa taistelussa kesän 2006 suomensarjapaikasta! Sen otti tiistai-iltana HaPe voitollaan 2-1 (15-2, 5-7 ja 1-0).
HaPe 2:lla nousu suomensarjaan yhden voiton
päässä ! |
|
HaPe 2 pelaa vielä loppuottelut
noususta suomensarjaan IPV:n kakkosjoukkue ja HaPe:n kakkosjoukkue selvittivät pudotuspeleissä tiensä loppuotteluihin, jossa ratkaistaan suomensarjaan nousija ensi kaudeksi. Ensimmäinen keskinäinen ottelu pelataan Imatralla tiistaina, 30.8. ja toinen Haminassa Vallikentällä perjantaina, 2.9. klo 17.30. |
|
TOINEN VOITTO JYVÄSKYLÄN LOHESTA ANTOI
AIHEEN RIEMUITA SARJAPAIKAN SÄILYMISESTÄ ! Tavoitehan saavutettiin sittenkin - sarjapaikka varmistui ykköspesikseen myös kaudelle 2006. Tuskien taivalhan se oli, mutta ehkä nuorta joukkuetta hyvin koulitseva. Tästä on hyvä aloittaa ensi kesän valmistelu. Kolmatta pudotuspeliä ei siis sunnuntaina tarvittu, kun Haminan torstainen voitto toistui HaPe:n ja Jyväskylän Lohen välisessä taistelussa Ykköspesispaikasta lauantaina Jyväskylässä. |
|
VOITTO MAISTUI PITKÄSTÄ AIKAA MAKEALTA .... Ja se tuli todella tärkeään paikkaan. Vihon viimeiset nousu- eli sarjassasäilymispelit käynnistyivät torstaina Vallikentällä. Suomensarjalainen Jyväskylän Lohi oli vastassa - ja tasoerosta nyt Haminan eduksi voidaan puhua. Kotijoukkue vei otteluvoiton puhtaasti 2-0, jaksot 4-0 ja 6-2. Voitto tiesi lauantaina Jyväskylään matkaavalle HaPe:lle asteen keveämpää oloa, kun sitä toista voittoa lähdetään hakemaan. Jos se toteutuu, on sarjapaikka säilytetty - joskin monien jännittävien vaiheiden jälkeen. Jos ei voittoa tule lauantaina, tietää se sitä, että Jyväskylä matkaa sunnuntaina takaisin Haminaan ja käydään kolmas ja ratkaiseva koitos. Uskomme ja luotamme omiimme ! |
|
HaPe 2 - Kesälahti 2 - 0 HaPe 2 selvitti kahdella voitollaan Kesälahdesta tiensä loppuotteluun, jossa ratkaistaan suomensarjaan nousija. vastustajana on Imatra tai Mäntyharju - Imatralla on jo yksi voitto näiden keskinäisessä kamppailussa jatkosta. |
|
Jyväskylän Lohi HaPe:n vastustajaksi Suomensarjan ykkössarjaan nousukarsinnoissa Haapajärvi otti kaksi voittoa Jyväskylän Lohesta ja nousee ensi kaudeksi voitoillaan ykkössarjaan. Hamina karsii Jyväskylän Lohen kanssa - näistä voittaja saa ykkössarjapaikan ensi kaudeksi ! Kahdella voitolla nousija (Jyväskylä) tai säilyjä (Hamina) ratkeaa. Ottelut pelataan siis paras kolmesta - menetelmällä ja aloitetaan ykkössarjalaisen kotiottelulla. Eli torstaina 25.8. on ensimmäinen peli Haminassa, lauantaina 27.8. toinen peli Jyväskylässä ja tarvittaessa pelataan vielä sunnuntaina 28.8. kolmas peli Haminassa. Siis jännäksi se meni, ennen kuin sarjapaikka ykkösessä on Haminalle varmistunut ! |
|
HaPe 2 taistelee noususta suomensarjaan ! Maakuntasarjassa tällä kaudella pelannut HaPe:n kakkosjoukkue karsii suomensarjaan nousukarsintaan pääsystä Kesälahden kanssa. Yksi peli on jo takana ja Hamina voitti sen tiukan väännön jälkeen Kesälahdella 1 - 2 (5-2, 2-3, 0-3). Seuraava ottelu on tänään lauantaina Haminassa Vallikentällä klo 13.00. Kahdella voitolla pääsee loppuotteluun toisen otteluparin voittajan kanssa (Imatra-Mäntyharju). |
|
Kolmannessa ja ratkaisevassa koitoksessa Jokioinen osoittautui paremmaksi. 1 - 0 (1-1, 3-1) voitollaan Jokioinen
säilytti Ykköspesis sarjapaikkansa ensi kaudelle. |
|
HaPe hävisi kotona Vallikentällä tehottomalla pelillään toisen pudotuspelin 0 - 2 (1-4, 1-2) Se johti joukkueiden kolmanteen kohtaamiseen ja HaPe:n matkaa sunnuntaina Jokioisiin.
|
|
Jokioinen - HaPe 1.
pudotuspeli 0 - 2 Haminalle ! Joukkueet kohtaavat Vallikentällä lauantaina 13.8. klo 15.00 Hamina voitettuaan varmistaa sarjapaikkansa ykkösessä ensi kaudelle - häviö tietää matkaa Jokioisiin heti sunnuntaina kolmanteen otteluun. Sen voittaja säilyy ykkössarjassa ilman jatkokarsintoja. |
|
Runkosarjan viimeinen kierros ratkaisi monet
jatkotilanteet
HaPe:n osalta voittokaan Kankaanpäästä ei
olisi auttanut joukkuetta kuiville eli alemmista pudotuspeleistä
pelastumiseen. Vaasa sai yhden sarjapisteen ja oli siis
tavoittamattomissa Haminalta. Kun Jokioinen sai
Järvenpää-voitollaan täydet kolme pistettä, meni se ohi Haminan ja sai
kotikenttäedun itselleen Haminaa vastaan pelattavissa pudotuspeleissä.
|
|
Imatra ei jättänyt paljon toiveita HaPe:n
suoralle säilymiselle.
0 - 2 jaksot ja 0-12, 0-3 juoksut jaksoissa
Vallikentällä Imatran Pallo-Veikkoja vastaan 3.8. osoitti joukkueiden
tasoeron. Veikata uskaltaa, että noilla otteilla IPV nähdään
Superissa ensi kesänä. |
|
Ulvila haki itselleen arvokkaat pisteet
HaPelta, joka niitä olisi myös kipeästi tarvinnut ! 0-1 häviö ei jättänyt Haminaan yhtään pistettä HaPe-UPV ottelusta, vaan vierailija joutui tyytymään kahteen pisteeseen voitollaan. Vielä on sarjataulukossa viiva Haminan alla, mutta sarjan jatko on omillemme hankala. Tosinhan kevätkierroksella saatiin piste Imatralta, miksei nyt kahta! HP:n naisten pyttykerhokaksikko - Kati Toikka ja Maria Metsänen - katsoivat Ilkka Hirvosen sisäpelin parhaaksi ja Juha Antikaisen ulkopelin parhaaksi omistamme. |
Palkituilla
oli kerrankin aihetta halauksiin
|
|
... ja se Riihimäki piti voittaa Lauantai tuotti pettymyksen Riihimäki ottelun tuloksen suhteen; Selkeä 2-0 häviö HaPelle jätti joukkueen putoamiskurimuksen partaalle - tai ainakin sen karsintoihin. |
|
Makea voitto Jokioisten Koetuksesta,
2 - 0 Toivon kipinä suorasta sarjapaikan säilymisestä saatiin syntymään, kun pahimpiin, samaa tavoittelevien joukkueiden sakkiin lukeutuva Jokioinen voitettiin suoraan kahdessa jaksossa ja kolme sarjapistettä jäi kotiin. Toivotaan jatkossa Riihimäen suhteen samaa! |
|
Tehoton kotiottelu Köyliötä vastaan ! Aiemmin voitettu Köyliö tuli ja vei puolestaan voiton kotimatkalleen. 0-2 jaksoin ja 0 juoksumäärällä kotijoukkueen saldona vei 3 arvokasta sarjapistettä vierailija 5 ja 1 jaksojuoksuin. |
|
Juoksujen tekoa Ha-Ve - ottelussa; näin pitkälle Köyliö-pelissä ei haminalaiset sitten päässeetkään. |
|
Vihdoinkin kotitekoista juoksujuhlaa Vallikentällä ! Jos ensimmäinen jakso vähän takkuilikin (3-1) ja piti omia jännityksessä sarjataulukon viimeistä sijaa pitävän Halsua-Vetelin ollessa vastustajana, niin toisen jakson 14-1 helpotti ja kruunasin koko ottelun - tästä nousuputki jatkoon, niin hyvä tulee ! Ilkka Hirvonen parantaa otettaan lyöjänä ottelu ottelulta; jalkavaiva estää hänellä ulkopeliosuuden - ottelun parhaana palkittu. Toisen haminalaispalkinnon sai vastaanottaa nuori Patrik Porkka, joka aiemmin on saanut pelikokemuksen HaPe 2:ssa. |
|
Vesa Kaukiainen siirtyi Puijon Pesiksen palvelukseen Heinäkuussa kolmen ottelun verran Puijon Pesistä lukkariahdingossa auttamaan mennyt Vesku Kaukiainen näytti vanhasta muistista niin varmaa lukkarityöskentelyä, että puijolaiset halusivatkin hänet koko loppukaudeksi. Seurojen kesken käydyt neuvottelut johtivat siihen, että Hamina Pesis luovutti valmentajansa kesken kauden. Vastavuoroisesti Hamina sai merkittävää peliapua riveihinsä. Jo 9.-10.7. Kajaani-Kempele turneella oli mukana PuPe:stä kaksi vahvistusta, Panu Knuutinen ja Jarkko Karhunen ! Näilläkään vahvistuksilla ei HaPe tosin saanut kokoon noista otteluista kuin yhden pisteen Kajaanilta. Sopimuksen jatko antaa Haminalle Panu Knuutisen vielä kolmeen otteluun, joista tätä kirjoitettaessa yksi on voitokkaasti takana, HaPe-Kauhajoki. Tänään vielä HaPe - Ha-Ve ja keskiviikkona (20.7.) HaPe-Köyliö vahvistuu vielä kotijoukkue Knuutisella. Täydennyksenä Kaukin jättämään aukkoon ottelutapahtumiin on saatu vielä viime kaudella HaPen riveissä pelannut Mikko Valkki (nykyisin helsinkiläinen) ! |
|
Makea voitto Kauhajoesta ! Tarjolla oli kolmekin sarjapistettä, mutta tyytyminen oli kahteen. Ensimmäisen jakson 3-1 juoksuin HaPe sai kotiin - tosin Kauhajoen Karhujen aloituslukkarin avittamana; Jussi Muilu siirrettiinkin lautasen ääreen. 1-2 tuloksella sai HaPe tunnustaa Karhut paremmakseen toisessa jaksossa, eli superi oli vuorossa; sillä haminalaiset saivat 1-0:lla otteluvoiton 2-1. Mika Rautiainen varsinkin loistavan ulkopelinsä ansiosta sai pyttykerholta ykköspalkinnon. Varmaa työskentelyä mailan varressa osoittanut Ilkka Hirvonen sai kakkosen. |
|
Vain yhden pisteen pohjolakierros |
|
Riihimäki ja Kankaanpää jäivät enää vieraspeleiksi runkosarjassa
HaPelle sen matkattua viime viikonvaihteessa suurin toivein
Kajaani-Kempele turneelle. Syystäkin suurin toivein -
olihan joukkueella vahvistuksena kaksi supertason pelaaja Puijon
Pesiksestä! Kajaani-pelistä lauantaina saatiin yksi pinna (2-1
tuloksella), kun ensimmäisessä jaksossa vastustaja nujerrettiin
2-4. Toinen jakso kääntyikin toisinpäin, 4-2, superi
nolla-nollana ja kajaanilaisille kotiutuslyönnit 4-2. Jarkko
Karhunen (PuPe) vei hapelaisten 1. palkinnon ja Ilkka Hirvonen toisen. Sunnuntain helle veikin omistamme lopunkin tehon Kempeleessä; 3-1 jaksonumeroin isännät korjasivat 2-0 voiton. Simo Vanhala (1) ja Juha Antikainen (2) olivat Haminan palkitut. |
|
... ja uusinnassa viikolla JäPe sai pistevoiton 1-0 kotonaan Etusivun kuva kertoo pesäpalloilun vääristymästä sääntöjen suhteen! Hamina menetti ottelun voiton mahdollisuuden häviämällä ensi jakson kahdella juoksulla - ja juuri ne kaksi juoksua tuomari (kouvolalainen !) lahjoitti JäPelle, kun se onnistui lyömään pallon kakkosrajan takaiseen lammikkoon. HaPen Tahvanainen "sukelsi" pallon pikaisesti peliin, mutta sepäs pallo ei tuomareille kelvannut! Ryhtyykö pelaaja kiireessään tutkimaan pallon leimoja - ei, vaan luonnollisesti pallon löydettyään toimittaa sen heti esim. polttoheittoon. Kyllä säännöissä on MAHTAVA EPÄKOHTA! [Tämän kommentoija oli paikalla Kinnarin kentällä nähden ja kokien koko tilanteen.] Voidaan spekuloida: järjestetään Vallikentälle palloja "Elsanrantaan" vastustajan päänmenoksi! Siis ensimmäisen jakson todennäköinen tasapeli ja toisenkin jakson päätyttyä tasan (3-3), olisi supervuoro ratkaissut ! Tietysti kaikki tämä jossittelua - varmempi ote, osoitteelliset lyönnit ja voitot kotiin - sillä ne pisteet karttuvat ja putoamispeikko nujertuu! |
|
Olihan se makoisaa saada nähdä kotijoukkueenkin miehistöä omassa ansassaan! |
|
...ja Simo Vanhala sen läpilyönnin sai onnistumaan |
|
Kesätauon jälkeen aloitettiin kotivoitolla ! Helteisessä säässä Vallikentällä herui voitto hapelaisille tiukasti hävityn ensimmäisen jakson jälkeen 2-1 pistein. Jaksot: 3-4 ja 9-4. Sen jälkeen supervuoroon, joka molemmilla päätyi 0-lukemiin. Pitkästä aikaa nähty kotiutuslyöntikisa venyttikin sunnuntai-illan tapahtuman liki kolmetuntiseksi, jonka päätyttyä HaPe 3-1 voitollaan sinetöi kotivoitoksi tuon 2-1. Jouni Kylmälä intoutui ykköspalkinnon arvoiseen pelaajasuoritukseen, kakkoseksi pyttykerho arvioi Ilkka Hirvosen. |
|
Järvenpään Pesis on kesän kuluessa saanut viuhkaansa kuuluisan
pesishahmon, Stig Tainion Petri Veikkasen tueksi. |
|
Poikkeuksellinen kesäsää - aurinkoa, lämmintä ja sateettomuutta - tarjosi voitokkaan viikonlopun HaPe:lle ! Perjantai-iltana (10.6.) tiukassa väännössä Vaasan Maila vei superin jälkeen pisteet Haminasta 2-1 (2-0, 5-6, 0-1). Lauantaina (11.6.) sai pohjoisen pojat, Iin Urheilijat, puolestaan tunnustaa haminalaiset paremmikseen 0-2 tappiollaan. Suoraan kahdessa jaksossa jäi 3 kaivattua sarjapistettä Haminaan [2-0 (2-1, 6-1)]. |
|
Voittoputki aukesi (!?) HaPe nouti Köyliöstä arki-illan ottelusta 8.6. kolmen pisteen voiton! Tuulisella peltoaukealla - jossa toki aistikkaan näköinen hiekkatekonurmikenttä - käydyn ottelun lopputulos oli 0 - 2 (3-4, 1-4). Ilkka Hirvonen noteerattiin vieraiden ykköspalkinnon arvoiseksi ja siepparin tontilla pelannut Juha Toikka kakkoseksi. |
|
HaPe:n joukkue iloisena loppukiilassa Köyliössä kesän ensimmäisen voitetun ottelun päätyttyä. |
|
Vieläkin oli tyytyminen yhteen sarjapisteeseen ! Jokioisten Koetus kuului ennalta niihin voitettaviin vastustajiin. Ensimmäinen jakso menikin kaavan mukaisesti, 4-3 HaPelle. JoKo korjasi kuitenkin toisen jakson voiton 4-2 juoksuin ja siitä aiheutuneen supervuoronkin 1-0, eli pisteet 2-1 Jokioisille. Mika Rautiainen oli taas haminalaisista ykköspalkinnon arvoinen ja Saku Suurnäkki toi kotiintuliaisena toisen palkinnon. |
|
Syyskolea kesäilta jähmetytti HaPe:n täysin !
Vailla onnistumisia oli Haminan pakko tunnustaa myös Riihi-Pesis paremmakseen. Kaksi kotiottelua ja kaksi vieraissa pelattua ovat tuottaneet HaPe:lle yhden vaivaisen pisteen. Ensimmäisen jakson viimeisen sisävuoron loppukiri ei riittänyt nujertamaan Riihimäkeä keskiviikon (1.6.) ottelussa, vaan jakso päättyi 6-3 Riihi-Pesikselle, joka vei myös toisen jakson 7-1 juoksuin. Lukkarimme Mika Rautiainen oli omiemme ensipalkinnon arvoinen ja Veli-Matti Syrjänen varmana kentällemenijänä ansaitsi toisen palkinnon |
|
Kovin vetää mietteliääksi HaPe:n parhaimmaksi palkitun pelaajankin (Mika Rautiainen),kun peli ei ota joukkueelta onnistuakseen.
|
|
Ulvilalle täysi
pistepotti Haminalta ! HaPe tarjosi tasapäisen vastuksen UPV:lle sunnuntaina (29.5.) varsinkin ottelun toisella jaksolla. UPV piti kuitenkin kaikki pisteet kotonaan 2-0 jaksovoitoin (2-0 ja 3-2). |
|
HaPe nappasi pisteen vahvalta Imatralta ! Keskiviikoilta (25.5.) tarjosi Imatralla jännittävän kaksi ja puolituntisen supervuoroineen ja kotiutuskisoineen. HaPe sai pisteen ensimmäisen jakson voitolla 1-0. Toinen jakso olikin sitten IPVn ylivoimaa ja päättyi juoksuin 9-1; tosin yksi mies (Lehtola) ja hänen kaksi lyöntiään johtivat tuohon juoksueroon, muuten jakso oli verraten tasainen. Superi saatiin vielä pidettyä hallinnassa, mutta kotiutuslyöntikisassa ei imatralaisilta tarvittu kuin ensimmäinen pari niin tilanne oli selvä. Siis 2-1 IPV:lle. |
|
Kankaanpää kukisti HaPe:n |
| Sunnuntainen (22.5.) ottelu
aurinkoisella Vallikentällä päätyi hapelaisittain ikävään
lopputulokseen. KaMa vei täyden potin vahvan
lukkarityöskentelynsä ansiosta. Seinäjoen Maila-Jusseja superissa
vielä viime kesänä edustanut Juha Vartiamäki onnistui nujertamaan
omiemme sisäpelin lähes täysin. Jaksonumeroin 1-2 ja 1-4 otti KaMa otteluvoiton 0-2. HaPen parhaina palkittiin Tuomas Suortti ja Ville Aalto. Kuvassa Kankaanpään Mailan lukkari Juha Vartiamäki pokkaa joukkueensa parhaan pelaajan palkinnon, jota ojentamassa ovat Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen ja HaPe:n puheenjohtaja Arto Lehtovirta. |
|
|